Viimeiset tunnelmat

Viimeinen päivä Islannissa. Ei oikein tunnu siltä, että olisin huomenna lähdössä. Toisaalta olen tehnyt lähtöä jo muutaman viikon, kun on pitänyt hyvästellä ihmisiä ja paikkoja ja hoitaa järjestelyjä. Toisaalta kuitenkin tuntuu, että lähtö tulee niin nopeasti - mihin se kaikki aika katosi?

Minulle on viime aikoina käynyt muutama asia, joita voisi pitää merkkeinä, ettei Islanti taida halua päästää minusta irti. Sain aiemmin islannin yliopistoltani viestin, että olen hakenut jatkoa opinto-oikeuteen, jota tosin en ole tehnyt. Muutama päivä tästä minulle tuli viesti, että jatko-oikeus on myönnetty. No, mietin siinä, että tämä on vain joku yleinen tapa, että he suoraan antavat kaikille jatko-oikeuden, ilman että sitä oikeasti tarvitsee hakea. Mutta eilen sainkin sitten viestin, että minut on valittu Biologian (!) maisteriohjelmaan. En kyllä ole edes hakenut sinne, eli en todellakaan ymmärrä miten minut on valittu :D Tämä alkaa olla jo mystistä. Ehkä yliopisto yrittää kertoa minulle, että nyt  kannattaisi vaihtaa suunnitelmia? ;)

Toinenkin sattumus todistanee Islannin haluavan minun jäävän. Kävin nimittäin maanantaina ratsastamassa vielä kerran jo tutuksi käyneellä Ishestar-tallilla. Päivä oli täydellinen, keli upea, reissu mukava, ja hevonen sopiva sekoitus haastetta ja pehmeää tölttiä. Ryhmäkin oli kivan pieni, vaellukselle osallistui oppaan ja minun lisäksi vain kaksi jenkkityttöä. Tallilla jo tunnetaan minut ja juttelin siinä kaikenlaista tallipäällikön kanssa. Hän sitten kysyikin, haluaisinko jäädä heille töihin! Jos paluulento ei olisi jo hankittuna, niin jäisin ehdottomasti ainakin joulun yli - joulu on täällä sesonkia, ja koska he tietävät jo minut ja ratsastustaitoni, he olisivat mielellään ottaneet minut ratsastusoppaaksi edes hetkeksi. Tuo olisi ollut varmasti mieletön kokemus, mutta harmikseni olen jo ehtinyt suunnitella kaikenlaista Suomeen. No, nyt ainakin tiedän mitä voin tehdä, jos ei diplomi-insinöörin työt tulevaisuudessa innostakaan ;)

Kaikista Islannin yrityksistä huolimatta tarkoitus olisi siis nousta huomenna koneeseen ja palata Suomeen. Suomessa odottavat uudet haasteet ja kuviot, ja toisaalta myös tutut ihmiset. Siksi paluu ei tunnu kovin tylsältä. Mutta toisaalta, Islannilla tulee kyllä aina olemaan erityinen paikka sydämessäni. Eräs vaihtarikavereistani kysyi, aionko joskus tulla vielä käymään Islannissa. Minusta kysymys oli täysin absurdi - tottakai tulen!

Nyt istun tyhjennetyssä asunnossani, matkalaukut valmiiksi pakattuina. Olo on epätodellinen, surrealistinen. Muistelen syksyä haikean onnellisena. Aika moni kysyi minulta kesällä, että miksi lähden juuri Islantiin. En vieläkään tiedä tarkkaa vastausta - minusta vain tuntui, että tämä olisi minun maani. Ja jotenkin osuin oikeaan. Islannissa tuntuu olevan toinen kotini - osa minusta kuuluu tänne.

Viimeinen kuva: Islanti, toinen koti.

Haluan kiittää kaikki lukijoita. On ollut hauska seurata blogin tilastoja ja huomata, että lukijoita on riittänyt. Lisäksi erityiskiitos kaikille vierailijoilleni - oli mukava nauttia kanssanne tästä satumaasta.

En siis aio sanoa Islannille jäähyväisiä, vaan näkemisiin:
Sjá þig aftur, Ísland!

- Elina

Kiehtova nimeämislogiikka

Haluan kertoa teille ainakin vielä yhdestä asiasta, joka minusta Islannissa on hyvin mielenkiintoista ja varsin erilaista kuin esimerkiksi Suomessa - nimittäin nimet. Tässäpä siis vähän huomioita ja faktaa Islannin "nimipolitiikasta".

Yleisimmät miesten nimet

Aloitetaan etunimestä. Kuten ehkä jo monet teistä tietävätkin, Islannissa ihmisiä puhutellaan aina etunimellä. Siis aina, iästä ja sosiaalisesta asemasta riippumatta. Etunimeksi ei Islannissa voi antaa mitä tahansa, sillä etunimet tulee valita nimikomitean ylläpitämästä nimilistasta. Tällä halutaan paitsi suojella perinteisiä nimiä, myös helpottaa ihmisten elämää: koska nimi taipuu eri muotoihin eri sijamuodoissa, eikä taivuttaminen ole yleensä kovinkaan yksiselitteistä, ei näin aiheudu päänvaivaa siitä, mikä olisi nimen oikea muoto. Tietenkin ihmiset voivat ehdottaa nimikomitealle nimeä, jonka he haluaisivat antaa lapselleen, mutta yleensä uudet nimet eivät läpäise seulaa. Islannissa ei myöskään yleensä anneta kuin yksi etunimi, eli siis "toisia" jne. nimiä" ei juurikaan ole.

Yleisimmät naisten nimet

Ja sitten se sukunimi. Islannissa sukunimi kertoo sen, kenen tytär tai poika olet. Lapsen sukunimi muodostuu siis vanhemman nimestä ja son-päätteestä, jos kyseessä on poika, ja dóttir-päätteestä, jos lapsi on tyttö. Yleensä käytetään patronyymiä eli sukunimi muodostuu isän nimestä, mutta myös matronyymien, eli äidin nimen käyttö on lisääntynyt. Tarina kertoo, että ennen islantilaisissa kalastajakylissä saatettiin antaa lapsille matronyymi, sillä lasten isät olivat usein merimiehiä eikä aina ollut edes ihan varmaa, kuka isä todella oli. Tällöin oli varmempaa nimetä lapsi äidin mukaan.

Tämä nimeämispolitiikka johtaa siihen, että islantilaisessa perheessä jokaisella perheenjäsenellä on yleensä eri sukunimi. Otetaan esimerkki: Oletetaan että perheen isän nimi on Jón Karlsson ja äidin Guðrún Markúsdóttir, ja heillä on tytär Katrín ja poika Karl. Jos lapsille annetaan patronyymit sukunimet, pojan nimi on Karl Jónsson ja tytön Katrín Jónsdóttir. Jos taas lapsille annetaan matronyymit sukunimet, heidän nimensä ovat Karl Guðrúnarson ja Katrín Guðrúnardóttir. Nykyään saatetaan joksus jopa käyttää sekä isän että äidin nimeä; tällöin Karlin sukunimi olisi "Guðrún- og Jónsson" ja Katrínin "Guðrúnar- og Jónsdóttir".

Jatketaanpa sitten seuraavaan sukupolveen: Jos Karl saa lapsia, jä päättää antaa hänelle patronyymin sukunimen, hänen lapsensa sukunimeksi tulee Karlsson/Karlsdóttir. Jos taas Katrín saa lapsia ja päättää käyttää matronyymia, hänen lapsensa sukunimi on Katrínarson/Katrínardóttir. Esimerkiksi Karl voisi myös antaa lapselleen etunimen Jón, jolloin lapsesta tulisi Jón Karlsson - täsmälleen siis samanniminen kuin isoisästään.  Kun näitä nimeämistapoja vähän miettii, ovat ne pohjimmiltaan ihan loogisia, mutta kyllä nuo kaikki nimet silti ainakin minut saa hiukan pyörälle päästäni.

Esimerkki sukupuusta

Islantilainen sukunimi-perinne juuntaa juurensa maan asuttamisajoista, jolloin Islantiin tuotiin mukana pohjoismainen tapa nimetä lapset vanhemman (yleensä isän) mukaan. Islannissa tuo nimeämisperinne on ollut järkevä jo ihan käytännönkin syistä: maan asuttamisesta lähtien kansan geenipooli on ollut varsin rajattu ja väestömäärä on yhä suhteellisen pieni. Tärkeää on siis ollut tietää, kenen perheeseen kuulut - yhä edelleen ihmiset kysyvät usein uusilta tuttavuksilta "Hverra manna ertu?" eli keiden ihminen olet. Islannissa on myös käytössä nettiportaali, josta voit selvittää kaikkien islantilaisten sukulaissuhteet toisiinsa. Portaalin kautta voi selvittää sukupuunsa aina Islannin ensimmäisiin asuttajiin asti. Paikalliset täällä naureskelevatkin, että sieltä voi myös katsoa, onko uusi ihastus liian läheistä sukua, vai voiko häneen tutustua paremmin.  Ja mikä parasta, portaalista on nyt myös mobiilisovellus, joten voit tehdä selvitystyön vaikka suoraan baarissa :D

Islannissa on patro- ja matronyymien lisäksi olemassa muutama perhenimi, jotka vastaavat meidän sukunimiämme. Monillä näistä perhenimistä on juuret aina 1600-luvulla asti, jolloin tanskalaiset toivat Islantiin mukanaan omia nimiään. 1900-luvulla Islannissa alkoi buumi vaihtaa patro- tai matronyymi keksittyyn perhenimeen. Koska vanhaa nimeämisperinnettä haluttiin suojella, kiellettiin perhenimien keksiminen lailla. Tätä eivät islantilaiset kuitenkaan oikein totelleet, kunnes 1991 perhenimet todettiin laittomiksi ja perhenimen keksimisestä määrättiin rangaistus. Perhenimi voi siis nykyään olla käytössä vain niillä, jotka sen perivät vanhemmiltaan. Lisäksi nainen voi vaihtaa sukunimensä miehen perhenimeen mennessään naimisiin, mutta tätä ei juurikaan tapahdu; täällä kun ei kukaan oikeastaan vaihda sukunimeään avioituessaan - ihan ymmärrettävää, kun miettii tuota nimeämislogiikkaa.

Islannissa myös käytetään paljon lempinimiä. Tämä perinne juontaa juurensa saagoista: niissä henkilöille annettiin usein lisänimi jonkin kuvaavan piirteen mukaan. Yhä nykyäänkin lempinimet voivat olla kuvaavia, ja lempinimeä aletaan ihmisestä käyttää yleensä heti, kun hänen kanssaan katsoo olevansa tuttu. Lisäksi lempinimiä annetaan yleensä myös julkkiksille: esimerkiksi Islannin parhaiten tunnettua seismologia kutsutaan Ragnar Vahvahteluksi (islanniksi Ragnar Skjálfti). Lempinimien antaminen on ihan järkeenkäypää kun tietää, ettei nimikomitean ylläpitämässä nimilistassa ole kovin montaa eri nimeä - lempinimien avulla ihmiset on nimittäin helpompi erottaa toisistaan.

Islannissa ihmiset aakkostetaan aina etunimen mukaan - voin kokemuksesta kertoa, että menee hetki löytää oma nimi erilaisista listoista, kun suomalaisena sitä etsii tietenkin aina sukunimen kohdalta. Tämä etunimen mukaan aakkostaminen ulottuu myös puhelinluettoloon. Islannissa etunimen jälkeen puhelinluettoloissa on listattuna ihmisen sukunimi, ammatti ja osoite. Ihmisten ilmoittamia ammatteja ei kuitenkaan mitenkään tarkisteta; siksipä Islannissa on puhelinluettelojen mukaan melkoisen mielenkiintoisia ammatteja, mm. 6 voittajaa, 52 prinsessaa,18 lehmipaimenta, 59 Jedi-mestaria  ja jopa yksi kanakuiskaaja. Vaikka nimet siis ovat täällä tarkasti rajattuja, ei ammateilla kuitenkaan ole niinkään väliä ;)

Huh, tulipa pitkä vuodatus nimistä! Toivottavasti jaksoitte lukea. Minusta islantilainen nimeämispolitiikka on kuitenkin varsin mielenkiintoista, sillä se on niin omalaatuista. Kertoo paljon tästä pienestä, uniikista kansasta!

Terkuin,
Elina, Merjar- og Joukosdóttir, ammattimainen jäätelönsyöjä ja tutkimusmatkailija

Sunnuntai-illan fiilistelyä

Laundromatin tiski

Sunnuntai-ilta kotosalla ei tänään houkutellut, eikä viimeisen esseenkään kirjoittaminen ottanut oikein tuulta alleen. Niinpä pakkasin koneen laukkuun ja lähdin kävelemään kaupungille. Lopulta päädyin yhteen lempikahviloistani, modernia ja vanhaa yhdistelevään Laundromatiin, jossa baaritiski on tehty kirjahyllyistä ja täytetty vanhoilla kirjoilla. Kahvilan takaseinä on päällystetty kartoilla, ja lempinurkkani pöytä sattuu muuten sijaitsemaan juuri Suomen kuvan kohdalla :D

Reykjavikissa sää on ollut tänään mitä täydellisin: -5 astetta, ei tuulta, auringonpaistetta, ja nyt kaunis kuutamo. Eilen taivaan täyttivät revontulet, mutta tänään niitä ei ole ainakaan vielä näkynyt. Lunta on viime päivinä satanut sen verran paljon, että kaikki on ihanan valkoista. Mutta ei hätää, kyllä mekin niistä Suomeakin ravistelleista myrskyistä ollaan saatu täällä osamme - yksinkin yö tuuli niin paljon, että pelkäsin ikkunoiden menevän rikki. Myrsky sai aikaan myös useita lumivyöryjä, joista suurin osa ei onneksi saanut aikaan pahoja vahinkoja. Yksi vyöry kuitenkin sattui aamun ruuhkaliikenteen aikaan, ja vei mukanaan autoja. Kukaan ei loukkaantunut, mutta lumivyöry katkaisi tiet Itä-Islannin ainoaan suurempaan sairaalaan, joka joutui siis eristyksiin muuasta maailmasta muutamaksi päiväksi. Lumivyöryjen takia Islantiin on rakennettu viime vuosina lumivyöryvalleja, sillä useiden kylien ja kaupunkien on todettu olevan talvisin lumivyöryvaaran alla.

Kulunut viikko on sisältänyt paljon "viimeisiä" asioita. Torstaina minulla oli viimeinen (tosin täällä myös ainoa) tenttini. Illalla lähdin sitten kavereiden kanssa katsomaan heidän tuttunsa keikkaa ihan huvikseni - ja kävi ilmi, että hän oli lämmittelijänä Sóleylle, joka on kansainvälisestikin tunnettu, Islannin kuumimpiin nouseviin tähtiin kuuluva laulajatar. Keikka oli ilmainen yllätyskeikka, ja aivan mieletön! Olin itse aiemmin kuullut Sóleylta muutaman biisin ja ajatellut, että olisi hienoa nähdä hänet livenä. Keikka olikin mahtava yllätys, ja sen myötä rakastuin hänen musiikkiinsa aivan täysin. Laulajan ääni on mieletön, musiikki täynnä indie-elektro-soundeja, ja sanoitukset herkkiä, joskin melko tummasävyisiä. Mutta tuo oli kyllä täydellinen keikka viimeiseksi keikakseni Reykjavikissa!

Sóley yllätyskeikallaan

Reykjavikin musiikkiskene on muuten todella aktiivista, eivätkä tuollaiset yllätyskeikatkaan ole kovin harvinaisia. Koska lähes jokainen islantilainen pitää itseään toiselta ammatiltaan muusikkona/taiteilijana/designerina, on täällä oikeastaan kaikenlainen kulttuuritoiminta varsin aktiivista. Melkein joka baarissa on esityksiä ainakin silloin tällöin, jos ei nyt ihan joka ilta. Lisäksi monissa ravintolaissa ja kahviloissa on "taidenäyttelyitä": tällöin seinillä olevat teokset ovat myynnissä ja taiteilija vaihtuu aika ajoin. Pieneksi kansaksi nämä islantilaiset ehtivät tehdä ihmeellisen paljon, varsinkin kulttuurin parissa!

Viime viikolla täältä alkoi jo vaihtareita lähteä, ja nyt tulevana maanantaina tuntuu tapahtuvan joukkokato. Siksi pidimmekin eilen vaihtarikavereiden kanssa viimeiset illanistujaiset, joista suunnattiin vielä kerran Reykjavikin yöhön. Lähtipä yksi vaihtareista jopa suoraan baarista lentokentälle -  hänellä kun sattui olemaan tänään aamulento. Itse tunnun olevan tosiaan niitä harvoja, jotka jäävät tänne vielä ensi viikoksi. Onneksi minulla on myös paikallisia ystäviä, joten ihan koko viikkoa ei tarvitse yksin viettää :)

Joulumarkkinoilta

Kulunut viikko on siis sisältänyt jo lukuisia jäähyväisiä. Outoa ajatella, että seuraavan kerran näitä ihmisiä tulee nähtyä ehkä ihan eri maissa. Kavereiden kanssa hengailun ja viimeisten koulutöiden lisäksi viime päivinä on tullut myös käveltyä paljon kaupungilla; tavoitteena on ollut joululahjojen hankinta. Vierailin myös eilen Reykjavikin joulumarkkinoilla, jotka olivat kyllä todella pienet, mutta tunnelma oli silti varsin jouluisa. Ensi viikolla minun pitäisi käydä vielä koululla palauttamassa tuo viimeinen essee - kunhan sen nyt saisi kirjoitettua ensin loppuun - ja hoitamassa koulun vaatimaa paperihässäkkää. Mutta ennen sitä tiedossa on vielä vähän hemmotteluakin - olen nimittäin lähdössä huomenna vielä ratsastamaan. On ihana päästä luontoon täällä vielä kerran, varsinkin kun nyt maisemat ovat niin kauniin lumisia.

Mutta nyt palaan ahkeroimaan sen esseen pariin, että siitä joskus tulee valmista. Tsemppiä myös kaikille siellä Suomessa tenttien parissa ahkeroiville!
Bless bless!
- Elina

Paikallisista jouluperinteistä

Gleðileg jólin tími! (= Hyvää joulun aikaa!)

Katollinen kirkko kuvattuna aamulla klo 10;
valoa ei juuri taivaalta tule

Heti alkuun on myönnettävä, että Islannin pimeys on yllättänyt minut. Ajattelin, että Reykjavikin sijaitessa noi Oulun korkeudella ei pimeys voisi olla kovin paljon pahempi kuin mihin olen tottunut Suomessa - olin väärässä. Siksi jouluvalot ovatkin tänä vuonna olleet minulle tervetulleempia kuin koskaan: kaunis, sympaattinen Reykjavik on jouluvaloineen kuin pieni satukaupunki keskellä pimeyttä! Päivät tuntuvat nimittäin olevan täällä paljon, paljon pimeämpiä kuin koti-Suomessa, mihin osasyynä saattaa olla maan sijainti keskellä merta; pilvet ovat hyvin matalalla, ja blokkaavat näin ollen sen vähäisenkin valon. Onneksi Reykjavik on kuitenkin tällä hetkellä täynnä jouluvaloja! Ja vaikka valoja on paljon, ne ovat yleensä hyvin tyylikkäitä; amerikkalaistyyliset ylilyönnit on jätetty väliin, ja värivalotkin ovat selkeässä vähemmistössä.

Tuomiokirkko kuvattuna iltalenkillä;
kuusi on norjalaisten jokajouluinen lahja Islannille

Jouluvalot ovat siis viimeistään nyt vallanneet kaupungin täysin, eivätkä syyttä: alkaahan täällä huomenna laskeutuminen jouluun! Islannissa joulun odotus alkaa kunnolla 12.12. lähtien, jolloin saadaan vieraaksi ensimmäinen islantilaisista jouluveikoista, paikallisista joulupukin vastikkeista. Nyt on siis aika varautua jouluun! Tiesittekö muuten, että sana joulu on muuten lainattu suomesta kaikkiin muihin pohjoismaisiin kieliin? (Esim. Joulu on islanniksi Jól) Pohjoismaissa uniikkia onkin se, ettei sana liity mitenkään uskontoon (vertaa joulu englanniksi Christmas; Christ viittaa kristukseen). Joulu onkin hyvin vanha sana, ja joulua on juhlittu pohjoismaissa jo kauan ennen kristinuskoa. Islannissakin joulua on juhlittu asuttamisen alusta asti, ja skandinaavisessa mytologiassa joulu liittyykin talven pimeyden taittumiseen. Islannissa uskotaankin, että peikot, keijut ja tontut ovat liikkeellä varsinkin joulun aikaan, sillä joulua pidetään vanhan vuoden loppuna ja uuden alkuna, ja nämä olennot ovat aktiivisia yleensä aina tällaisissa siirtymävaiheissa.

Reykjavikin keskustaa jouluvaloissaan

Islantilainen joulu on sekoitus vanhaa ja uutta, tuttuja pohjosimaisia tapoja, jenkkivaikutteita ja omia, islantilaisia perinteitä. Esimerkiksi itse joulunvietto on melko samanlaista kuin Suomessa; joulua vietetään perhepiirin kesken, lahjat avataan aattoiltana ruuan älkeen, joulun pyhinä kaikki on suljettua, Tapaninpäivänä saatetaan lähteä ulos. Jouluun varaudutaan leipomalla ja siivoamalla. Joulun vietto alkaa jouluaattona klo 18, jolloin julistetaan joulurauha. Joulun aikana käydään yleensä kirkossa (joko jouluhartaudessa tai yömessussa), vaikka muuten kirkko onkin kokenut muillekin Pohjoismaille tuttuun tapaan hiukan inflaatiota.

Omaperäisin islantilainen jouluperinne taitaa kuitenkin olla nuo mainitut jouluveikot. Jouluveikkoja on yhteensä 13, ja ne saapuvat 12.12. alkaen jokainen omana päivänään läheiseltä vuorelta (ennen vuori siis vaihteli kaupungeittain, mutta sittemmin jouluveikkojen kotipaikaksi on valikoitunut Mývatn). Itse joulu sitten kestää 13 päivää aina joulupäivästä loppiaiseen. Tänä aikana myös jouluveikot palaavat vuorelleen, kukin omana päivänään niin, että loppiaisena lähtee viimeinen jouluveikoista. Jouluveikot on mainittu ensimmäisen kerran kirjallisuudessa 1600-luvulla. Alunperin veikot olivat peikkoja, ja
niiden määrä on vaihdellut historian saatossa, vakiintuen sittemmin 13:een.

Jouluveikkojen perhe on aika omalaatuinen. Heidän äitinsä on ilkeä muori Grýla, ja hänen nössö miehensä Leppalúði ei välttämättä ole kaikkien veikkojen isä; Grýlalla on ollut useita aviomiehiä, joista hän yhden jopa söi. Grýlalla on lisäksi tapana syödä tuhmia lapsia. Grýlalla on myös kissa, joulukissaksi kutsuttu, joka käy syömässä jouluaaton jälkeen niitä lapsia, jotka eivät ole saaneet joululahjaksi vähintään yhtä uutta vaatetta. Islannin kielessä onkin yhä sanonta "nyt minä joudun joulukissan suuhun". Joulukissa on muuten aika hyvä
keino saada lapset odottamaan niitä pehmeitäkin paketteja ;)

Vanhan tarinan mukaan jokainen jouluveikko yrittää varastaa tiettyä tavaraa talosta, esim. ylijäämäruokaa, skyriä, lusikoita, jne. Jouluveikkojen varastamat tavarat ovat arvokkaampia päivien mennessä eteenpäin viimeisen jouluveikon yrittäessä varastaa talon kynttilät. Kynttilät olivat ennen hyvin arvokkaita Islannissa, sillä ne tehtiin lampaan rasvasta, joka olisi voitu käyttää ruokaan. Kynttilöiden varastamista myös pidetään symbolina joulun varastamiselle, sillä valonlähteen puuttuminen pilaisi koko joulun.

Jouluveikot; alhaalla vasemmalla myös äiti Grýla ja isä Leppalúði
Lisää voit lukea osoitteesta: http://www.iceland.is/the-big-picture/news/celebrating-christmas-with-13-trolls/7916/

Jenkkivaikutteet toisen maailman jälkeen saivat Islannissa aikaan sen, että amerikkalaistyylinen "Coca-cola"-joulupukki melkein vei voiton paikallisista jouluveikoista, mutta lopulta molemmat perinteet sulautuivat yhteen. Nykyisin jouluveikot ovatkin yhdistelmä vanhoja perinteitä ja uudempaa joulupukkikuvaa; nykyisen heidät kuvataan joulupukkimaisina, punaisiin pukeutuneina hyväntahtoisina veikkoina (vaikutteet amerikkalaisesta joulupukista), mutta heidän määränsä ja nimensä ovat säilyneet edustaen islantilaisia perinteitä. Myös jenkeille tyypillinen joulusukkaperinne on saanut oman versionsa Islannissa: islantilaiset lapset sijoittavat 12.12. alkaen kengät yöksi makuuhuoneen ikkunalaudalle, ja jokainen jouluveikko tuo omalla vuorollaan kenkään pienen lahjan.

Siirrytäänpä näistä omalaatuisista jouluveikoista muihin perinteisiin. Nykyään Islannissa on joulukuusia; osa on kasvatettu itse ja osa tuotu ulkomailta. Paikalliset joulukuuset ovat kuitenkin pieniä ja vaatimattomia, ja tuontikuuset taas melko nuupahtaneita saapuessaan vihdoin Islantiin. Yleensä paikallisten joulukuusten tuotto käytetään kuitenkin erilaisiin
hyväntekeväisyyskohteisiin, mikä lisää niiden kysyntää. Ennen Islannissa kuitenkin käytettiin "joulukuusina" itse puustatehtyjä rakennelmia: ensin kuuselle tehtiin puinen runko, johon tehtiin reikiä. Reikiin laitettiin sitten oksia, jotka koristeltiin höyhenillä. Tadaa - "joulukuusi" oli valmis! Kekseliästä; nii-in, miksei sitä puuta voisi rakentaakin oikeiden puiden puutteessa :D

Näistä sekoitetaan perinteinen joulujuoma

Jouluruuat ovat tietenkin oma perinteensä. Lammasta täällä syödään yleensä joulupäivänä, savustettua possua jouluaattoiltana (possu on kuitenkin suhteellisen uusi perinne). Jonkun verran syödään myös kalkkunaa, ja islantilaisena perinteenä kiirunaa. Muuten ruokina on erilaisia patoja ja laatikoita, sekä tietenkin kalaa usealla eri tavalla tarjottuna. Suosituin juoma on alkoholiton seos mallasta ja appelsiinilimsaa, mutta jouluolueiden suosio on myös lisääntynyt.

Myös katollisesta uskonnosta on jäänyt Islannin joulunaikaan oma perinteensä: Juuri ennen joulua, 23. päivä joulukuuta, vietetään Islannin kansallispyhimyksen, St. Þorlákurin päivää. Tällöin perinteisesti syödään käynyttä rauskua, jonka keittäminen kuulemma haisee niin pahalle, että siitä tulee joka vuosi valituksia, ja monissa taloyhtiöiden säännöissä jopa kielletään se!

Islannissa joulunperinteet siis yhdistelevät vanhoja ja uusia tapoja, liittäen yhteen sekä kristillisiä että pakanallisia perinteitä. Esimerkkinä tästä käy alunperin pakanallisista perinteistä kumpuavat jouluveikot, jotka laulavat kristinuskon mukanaan tuomaa jouluhymniä. Islannin joulu onkin hyvä esimerkki siitä, ettei elämä ole mustavalkoista, täynnä joko-tai-vaihtoehtoja; joskus on myös aivan mahdollista valita sekä-että, sekoittaa kaikki vaihtoehdot yhteen ja saada aikaan mitä uniikein sekoitus kaikkea! 

Hyvää joulunodotusta siis itse kullekin, tavoista ja perinteistä riippumatta!

- Elina

Poimintoja Islannin historiasta

Kaikki minut vähän paremmin tuntevat tietävät rakkauteni historiaa kohtaan. Siispä pakko myöntää, että on tuota Islannin historiaakin tullut kahlattua läpi ;) Tässä teille muutamia mielenkiintoisia poimintoja maan historiasta. Kuvat on täysin tyynesti kopioitu internetistä.

Islanti asutettiin vuonna 871 (+/- 2 vuotta). Asuttajina toimivat Norasta ja muualta Skandinaviasta lähtöisin olevat ihmiset. Heillä oli todennäköisesti kytköksiä viikinkeihin, sillä asutuksen on katsottu tapahtuneen viikinkien matkojen mukana, mutta Islantiin asumaan jääneet olivat kuitenkin lähinnä maanviljeilijöitä, eivät sotureita. Asuttajat siis olivat todennäköisesti viikinkiverta, mutta eivät luultavasti ainakaan niitä kaikkein pahamaineisimpia viikinkipäälliköitä. Luultavasti mukaan ryöstettiin Irlannista vaimoja.

Kun maa asutettiin, oli sen pinta-alasta noin 20% metsää, nykyisen reilun 1% sijaan. Samoin kasvillisuus peitti maasta lähes 40%, vaikka määrä nykyään on noin 20%. Kasvillisuutta ja varsinkin metsää ovat karsineet ilmaston kylmeneminen, rajut sääolot, eroosioherkkä maaperä ja ihmisten toimet. Esimerkiksi puita on käytetty aikanaan polttopuiksi ja mm. laivojen rakentamiseen. Kun puut on hakattu, ei niitä kasva helposti enää takaisin, sillä rajut säät kurittavat eroosioherkkää maaperää. Vaikka nykyään Islannin metsiä yritetäänkin suojella ja jopa viljellä niitä lisää, on metsien lisääminen täällä hyvin vaikeaa. Metsä on täällä myös hyvin harvaa ja lyhytkasvuista; paikallisten kertoma vitsi kuuluukin: "Mitä tehdä jos eksyt islantilaiseen metsään? Nouse seisomaan niin näet missä olet."

Thingvellir

Islannissa perustettiin vuonna 930 Althingi, jonka uskotaan olevan maailman vanhin yhä elossa oleva parlamentti. Althingi pidettiin ennen Thingvellirissä, joka on nykyään suojeltu luonnonpuisto ja suosittu turistikohde mielettömine maisemineen. Althingiin viikingit (tai mitä asuttajat nyt olivatkaan) matkasivat joka puolelta Islantia päättämään laista ja selvittämään erimielisyyksiä. Vaikka maassa ei ollut yhtenäistä vallanpitäjää, vaan useat eri klaanit hallitsivat omia alueitaan, niin parlamentin kerrotaan olleen jo tuolloin hyvin demokraattinen ja järjestäytynyt. Nykyään Althingi kokoontuu Reykjavikissa ja siellä istuu 63 kansanedustajaa.

Islannissa harjoitettiin ennen vanhaa skandinaavista mytologiaa (jumalina olivat Thor ja kumppanit). Kristinuskoon siirryttiin vuonna 999/1000 täysin demokraattisella päätöksellä: Althingissa katsottiin, että kristinusko auttaisi parantamaan välejä muihin maihin. Aluksi pappeina toimivat klaanipäälliköt ja lähes jokaisella maatilalla oli oma kirkko. Kirkkojen omistajuusperinne on jatkunut Islannissa jossain määrin aina näihin päiviin asti, ja pieniä kirkkoja näkyykin maaseudulla hyvin paljon.

Islannin lippuksi suunniteltiin aluksi valkoista
ristiä sinisellä pohjalla, kuvaten merta ja jäätä.
Lopulta lippuun kuitenkin lisättiin myös punainen
risti keskelle kuvaamaa tulivuorten laavaa.

Islanti menetti itsenäisyytensä 1200-luvun puolivälissä. Valta oli keskittynyt Islannissa muutamalle klaanipäällikölle, joiden väliset taistelut lisääntyivät huomattavasti. Lopulta todettiin, että Norjan kuninkaan alaisuuteen siirtymisellä saataisiin tilanne rauhoituttua. Niinpä Norjan kuninkaan kannattajat taistelivat klaaneja vastaan, ja Islanti liitettiin Norjan vallan alle 1262. Välillä Islanti kuului Norjan alaisuudessa Kalmarin unioniin (noin 1400-1800), ja unionin purkautuessa Norjan ja Tanskan välillä vuonna 1814 Islanti siirtyi Tanskan alaisuuteen. Tanskasta Islanti alkoi erkautua vähitellen 1800-luvulta alkaen, saaden itsenäisen alueen aseman 1918. Varsinaisesti Islanti kuitenkin itsenäistyi vasta vuonna 1944 toisen maailmansodan mainingeissa.

Siirtolaisveneitä

Islanti kärsi pahasti ns. pienestä jääkaudesta maan ilmaston kylmetessä huomattavasti. Koska 1700- ja 1800-lukujen taitteessa maassa tapahtui myös suuria maanjäristyksiä ja tulivuorenpurkauksia, elinolot alkoivat olla todella kurjat. Väestöstä kuoli huomattava osa mm. nälkään. Parempia elinoloja lähdettiin 1800-luvulla etsimään Pohjois-Amerikasta siirtolaisuuden muodossa. Suurin osa islantilaisista suuntasi USA:n sijasta Kanadaan. Islannista lähti jopa 15 000 henkeä siirtolaiseksi, mikä vastasi noin 20% maan silloisesta väestöstä.

Reykjavik

Aina 1920-luvulle asti suurin osa Islannin väestöstä asui maalla. Vielä 1900-luvun alussa Reykjavikin väestö oli vain reilu 6 000 henkeä, kun 2000-luvun alussa se oli jo 110 000. Kaupungistuminen on siis tapahtunut varsin huimaa tahtia. Kaupungistumiseen vaikuttivat mm. lisääntynyt kaupankäynti, sekä kuunareiden käytön aloittamisen myötä tapahtunut kalastuksen tehostuminen. Nykyään suur-Reykjavikin alueella (Reykjavik + lähikunnat) asuu noin 2/3 maan väestöstä, joista puolet itse Reykjavikin kaupungin alueella.

Islanti on myös yksi maailman tasa-arvoisimmista maista. Islannin presidentiksi valittiin nainen, Vigdís Finnboradóttir, jo vuonna 1980; hänen sanotaankin olevan maailman ensimmäinen demokraattisesti valittu naispresidentti. Naisten liike oli maassa aktiivinen jo lähes koko 1900-luvun. Myös naisten oikeudet ja etuudet, kuten äitislomat ja muut pohjoismaisille hyvinvointivaltioille yleensä asiat, ovat maassa varsin hyvät.

Kuva finanssikriisin mielenosoituksista:
kuvassa poltetaan islantilaisen pankin lippu

1900-luvun aikana Islanti nousi yhdestä Euroopan köyhimmistä maista yhdeksi Euroopan rikkaimmista maista. 1900-luvun ja 2000-luvun alussa talous ylikuumeni, jonka seurauksena vuonna 2008 tapahtui finanssikriisi. Kriisin seurauksena pankit kaatuivat ja useat perheet menettivät kaikki säästönsä. Maan talous pysähtyi, ja mm- talojen rakentaminen jäi kesken. Kriisin jälkeen 2009 vaaleissa valittiin uusi hallitus, joka oli ensimmäisen kerran maan historiassa koko kauden istunut vasemmistohallitus. Vuoden 2013 vaaleissa kuitenkin oikeisto voitti jälleen. Nyt viime vuosina taloustilanne on jälleen alkanut parantua, mikä näkyy myös kriisin aikana kesken jääneiden talojen loppuun rakentamisena.

Tässä näitä historiapaloja.
Terkuin,
Elina

Itsenäisyyspäivän special: itsenäisyys Islannissa

Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi <3

Havaihduin tänään siihen, että minulla on enää kaksi viikkoa jäljellä Islannissa. Ja vaikka viime aikoina blogi on sisältänyt lähinnä kuulumisten päivittelyä, olisi minulla vielä myös itse Islannista todella paljon erilaisia huomioita, jotka haluaisin teille jakaa. Apua, pitääkö tässä aloittaa armoton bloggausurakka vai kuinka tässä käy :D

No, palataanpa tuohon itsenäisyys-aiheeseen. Näin itsenäisyyspäivän kunniaksi voinkin hyvin käsitellä islantilaisten itsenäisyyden tunnetta tässä bloggauksessa. Islantilaiset nimittäin pitävät Pohjoismaista juuri Suomea eniten hengenheimolaisenaan; onhan kyseessä pieni kansakunta, joka on joutunut muiden maiden ristitulessa kamppailemaan olemassaolostaan. Vaikka Islanti itsenäistyi vasta vuonna 1944, oltuaan ensin Norjan ja sitten Tanskan alaisuudessa vuosisatojen ajan, on itsenäisyys koodattu jo syvälle kaikkien islantilaisten dna:han. Islantilaisten itsenäisyyden tunne on nimittäin lähes ylikorostunutta :D Tässä muutama esimerkki siitä, miten itsenäisyyden ihailu näkyy islantilaisten elämässä. (Kirjoittajan huomio: esimerkit sisältävät kärjistyksiä, lukeminen omalla vastuulla.)

Yksi esimerkki itsenäisyyden arvostuksesta täällä on valtava oman kulttuuri korostaminen. Islannin kulttuurin säilyminen ei ole ollut mikään itsestään selvyys, sillä eristäytyneestä sijainnistaan huolimatta maa on joutunut alttiiksi monille vaikutteille. Esimerkiksi siinä missä suomalaiset joutuivat kylmän sodan aikaan kumartelemaan Neuvostoliittoa, oli islantilaisten pakko niiailla Yhdysvaltoja kohti. Islannissa sijaitsi myös NATO-tukikohta aina vuoteen 2006 asti, joten jenkkivaikutteet ovat väkisinkin levinneet maahan. USA:n vaikutusta esimerkiksi populaarikulttuuriin ei kuitenkaan ole suostuttu myöntämään kuin vasta viime vuosina; sen sijaan täällä on keskitytty korostamaan omia kansallisia piirteitä, kuten kirjallisuutta, musiikkia ja designia. Hyvä sinänsä, että tämän pienen kansan kulttuuri on pysynyt ja pysyy yhä elossa, mutta ei tässä maassa kyllä voi amerikkalaisten vaikutusta myöskään olla näkemättä.

Saavutetusta itsenäisyydestä ei täällä myöskään haluta antaa piiruakaan periksi. Tämä näkyy hyvin esimerkiksi paikallisten asenteissa kohti Euroopan Unionia; islantilaiset ovat nimittäin harvinaisen EU-vastaista kansaa. Suurin syy EU-kielteisyyteen on täällä se, että sen koetaan rajoittavan maiden itsemääräämisoikeutta. Vaikka täälläkin aina välillä yleiseen keskusteluun nousee EU-jäsenyyden mahdollisuus (tarjoaisihan se mm. vapaampia kauppaoikeuksia ja mahdollistaisi siirtymisen vahvempaan valuuttaan), on se kuitenkin täysin kuolleena syntynyt idea täkäläisten mielestä; Indepence-or-die, kuten täällä sanotaan!

Hyvä esimerkki islantilaisten itsenäisyyden korostamisesta on myös valaanpyynti: vaikka todellisuudessa valasta eivät juuri paikalliset syö eikä sen merkitys taloudelle ole enää kovinkaan suuri, ei valaanpyyntiä silti haluta lopettaa - ei siksi, ettei niin voitaisi tehdä, vaan sen takia, ettei haluta kenenkään muun tulevan kertomaan Islannille mitä sen pitäisi tehdä. Tämän on jopa julkisesti myöntänyt Islannin entinen kalatalousministeri. Tämä pieni pohjoinen kansakunta ei siis aio taipua muiden tahtoon; huutakaa te siellä mantereella mitä vaan, mehän sitä valasta pyydetään juuri niin kauan kuin halutaan! Ja vaikka ihan vaan kiusallamme!

Islannissa arvostetaan itsenäisyyttä myös yksilö-tasolla. Asiat halutaan omistaa, koska se kertoo yksilön kyvystä tulla toimeen omillaan. Siksi lähes kaikilla islantilaisilla on auto, ja useimmilla myös oma asunto; vuokralla asuvia ja bussilla kulkevia katsotaankin hiukan alaspäin. Siksi vuokramarkkinatkin ovat täällä todella pienet, sillä kuka nyt tahtoisi olla omistusasunnoton luuseri?

Jotain tekemistä itsenäisyyden korostamisella on kuulemma myös sen kanssa, että asiat tehdään täällä usein aivan viime hetkellä - tai ehkä hiukan sitäkin myöhemmin. Kuten aiemmin kerroinkin, myös sovittuja ajankohtia tunnutaan muuttuvan jatkuvasti. Oma vapaus halutaan säilyttää viime tippaan asti, sillä sitoutuminen asioihinhan vähentäisi omaa itsenäisyyttä - hiukan kieroa logiikkaa ehkä, mutta paikallisten keskuudessa varsin suosittu ajattelumalli. Myöskään häät ja muut sitoutumisrituaalit eivät ole täällä kovin suosittuja; lapsiahan voi aivan hyvin saada ilman elinikäistä sidettä toiseen - siis ilman sitä sormusta sormessa.

Tässä siis hiukan mietteitä islantilaisista ja heidän itsenäisyydestään. Toivottavasti teillä kaikill oli ihana ja rauhallinen itsenäisyyspäivä siellä koti-Suomessa! Ja muistakaa - ei tapeta niitä susia siellä, EU kieltää!

Terkuin,
Elina

Outoja sääilmiöitä

Hyvää joulukuuta ja terveiset KYLMÄSTÄ Reykjavikista!

Islannissahan ei koskaan kuuluisi oikeasti olla kylmä, sillä maa sijaitsee keskellä merta, jatkuvien matalapianeiden keskellä ja Golf-virran äärellä. Reykjavikin keskilämpötilakin on talvisin noin nollassa. Mutta nyt Islantia onkin kohdannut ihme: täällä on kunnolla pakkasta! Jo muutaman päivän mittari on huidellut lähes kymmenessä pakkasasteessa. Keskimaassa on mitattu jopa yli -20C, mikä on täällä todella harvinaista. Pakkanen tuntuu minusta täällä kylmemmältä kuin Suomessa, ja syynä saattaakin olla korkea ilmankosteus.

Hrrrrr!

Viikonloppuna minulla oli käymässä jälleen vieraita Suomesta, ja silloin tiestysti sää oli mitä tylsin; vettä ja räntää tuli taivaan täydeltä ja tuuli pieksi kasvoja armottomasti. Maanantaina heidän lähdettyään alkoikin sitten sataa lunta ja nyt Reykjavikista on kuoriutunut mitä kaunein luminen satukaupunki! Ja siinä missä viikonlopuna pilvipeitto teki Islannista äärettömän pimeän myös päiväsaikaan, on nyt lumen valaisukyky aivan ällistyttävän suuri myös öisin; kaupunki aivan kuin kylpee valkeudessa. Lunta on tullut öisin useita kymmeniä senttimetrejä, ja päivät ovat olleet mitä kauneimpia aurinkoisia pakkaspäiviä. Harmi vain, että itse lähetin tietenkin kaikki lämpimimmät vaatteeni jo vieraideni mukana Suomeen...

Vielä oudommaksi tämän sääasian tekee se, että viime viikolla Islantia kohtasi toinen äärimmäinen sääilmiö: viime viikon alussa Islannissa nimittäin mitattiin jopa +17C astetta lämmintä, ja maata kurittivat ukkosmyrskyt salamoineen. Tällainen sää on Islannille harvinaista jopa kesällä, saati sitten marraskuun lopussa! En tiedä mistä nämä järjettömät säävaihtelut kumpuavat, mutta ainakin ne voittavat ehdottomasti viikonlopun ankean syyssään. Eli vierailleni terveisiä: kiva kun kävitte, mutta vielä kivempi kuin veitte sen tylsän sään mukananne Suomeen ;)

Viikonlopun ainut hyvä sää osui onneksi perjantain aamuratsastukselle
- ja miten kauniita maisemat olivatkaan auringon noustessa!

Joulukuu on täällä siitä mukavaa opiskeluaikaa, ettei luentoja enää ole. Osalla opiskelijoista on tenttejä jo tällä viikolla, itselläni taas tentit sijoittuvat ensi viikolle ja tämä viikko kuluu vielä muutaman esseen kirjoittamisessa. Onneksi sitten ennen tammikuista dipan aloittamista ei pariin viikkoon tarvitse kirjoittaa mitään, voitte olla nimittäin varmoja että esseemittani alkaa pikkuhiljaa olla täynnä... Mutta siis ensi viikon tenttien jälkeen alkaa pitkään kaivattu ja hyvin ansaittu muutaman viikon loma! Oi sitä ihanuutta.

Mutta nyt karu paluu vielä niiden esseiden pariin. Kuulumisiin!
- Elina