Road trip etelä- ja itä-Islantiin

Heips jälleen,

Viimeiset viikot ovat sisältäneet useita reissuja, jotka haluaisin jakaa teidän kanssa :) Aloitan nyt nurinkurisesti uusimmasta, koska se on vielä mukavasti muistissa, ja palaan vanhempiin reissuihin (turistien suosima Golden Circle vuokra-autolla ja eräänä iltana tehty vaellusretki läheiselle Esja-vuorelle) myöhemmin.

Äiti mä valloitin laavakentän!

Eli viimeisin reissuni oli viikonloppureissu Islannin itä- ja eteläosiin. Vuokrasimme seitsemän vaihtaritytön kesken 7 hengen auton ja suuntasimme Islannin kiertävälle valtatie numero yhdelle aikaisin viime lauantaiaamuna. Päätimme ajaa lauantaina suoraan kaukaisimmalle etapillemme itä-Islantiin, josta sitten voisimme ajaa hiukan rauhallisemmin sunnuntaina takaisin ja ihailla matkan varren nähtävyyksiä. Valtatie numero 1 on siis Islannin päätie, ja kiertää koko saaren. Siitä huolimatta se on melko pieni, kaksikaistainen tie, jolla ei ainakaan näin turistikauden ulkopuolella ollut kovinkaan paljoa liikennettä.

Maisemia matkalta

Lauantain määränpäämme oli jäätikkölaguuni Jökulsárlón. Matka sinne kesti Reykjavikista yli 6h, joten pysähdyimme matkalla lounaalle Víkiin. Vík on Islannin eteläisin kylä, ja todella viehättävä paikka! Kylä sijaitsee Atlantin rannalla vuorten poukamassa, aivan henkeäsalpaavien maisemien keskellä. Vïkissä asuu vain noin 300 henkeä, mutta silti se on suurin kylä koko etelä-Islannissa ja näin ollen tärkeä palvelujen keskittymä rannikon asukkaille. Vík on tunnettu paitsi alueen mustista hiekkarannoista, myös kylän uhkarohkeasta sijainnista tulivuori Katlan ja meren välissä: jos tulivuori purkautuu väärään suuntaan, on Vík tuhon oma. Kylässä onkin evakointisuunnitelmat valmiina, sillä Katlan odotetaan purkautuvan jälleen lähivuosina. Kyläläiset elävät melkoisen vaaran alla, sillä purkautuminen voi tapahtua vain 20 minuutin varoitusajalla.

Siellä se Vatnajökull pilkottaa!

Syötyämme lounaan tässä kauniissa pikkukylässä jatkoimme matkaamme kohti itää. Ennen Víkiä maisemissa oli näkynyt lähinnä pienempiä vuoria ja vihreitä nurmikenttiä, mutta Víkin jälkeen maisemat muuttuivat dramaattisesti: näkyviin tuli suurempia vuoria, mahtavia kivimuodostelmia, Islannin laajimmat laavakentät, huimia vesiputouksia sekä lopulta - vihdoinkin! - jäätikkö Vatnajökull.

Sininen jäävuori!

Iltapäivällä ajaessamme eteenpäin aivan yhtäkkiä tien vieressä avautuivat näkymät Jökulsárlóniin, määränpäähämme. Ja mitkä näkymät - huimia, sinisiä jäävuoria kellumassa vedessä! Jökulsárlón on nimittäin jäätikkölaguuni, siis eräänlainen "järvi", johon jäätiköstä irronneet suuret jäävuoret ajautuvat matkallaan mereen. Laguuniin virtaa merestä suolaista vettä, joka paitsi sulattaa jäävuoria, myös saa ne näyttämään uskomattoman sinisiltä. Tämä on ehdottomasti vaikuttavin paikka, jossa olen hetkeen käynyt. Paikkaa ympäröivät vuoret ja meri, ja alueella on turisteista huolimatta ihmeellisen hiljaista. Ja mikä parasta, jäävuorien välissä ui hylkeitä! Surullista sinänsä, että laguuni on kasvanut viimeisten vuosikymmenien aikana huimaa vauhtia, koska ilmastonmuutos saa jäätikön sulamaan entistä nopeammin.

Jökulsárlón: musta jäässä ei ole saasteita vaan tulivuorten tuhkaa

Ihasteltuamme Jökulsárlónia ja käytyämme veneretkellä jäävuorten välissä ajoimme vielä hiukan eteenpäin itään varaamamme hostelliin. Myös hostelli osoittautui olevan aivan mielettömän kauniilla paikalla vuorten ja meren välissä. Niinpä osa meistä uskaltautui lähtemään kävelylle pimenevässä illassa kohti merta. Meri osoittautui olevan kauempana kuin meille väitettiin, maa oli todella märkää, matkalle osui useampia joen ylityksiä ja vaikeasti ylitettäviä kivimuodostelmia. Vaikka maisemat olivat iltakävelylle aivan mielettömät, pakko myöntää että vähän hätä meinasi tulla koska pimeä kiri meitä kiinni ja matka oli ehdottomasti pidempi - ja vaikeampi - kuin hostellilta oli väitetty. Ehdimme (ja löysimme) kuitenkin juuri ja juuri ajoissa pimeän alta hostellille, jossa kuuma suihku, lämmin ateria viinilasillisineen ja uni maistuivat jokaiselle ;) Harmi, ettei tällä kävelyllä ollut kamera mukana, maisemat olivat todella kauniita auringonlaskussa!

Sunnuntai-iltapäiväksi oli luvattu myrskyä varsinkin Islannin itä- ja eteläosiin, joten lähdimme paluumatkalle aikaisin välttääksemme myrskyn. Hostellin väki ei ollut yhtään huolissaan myrskystä, mutta me päätimme kuitenkin ottaa varman päälle ja lähteä ajoissa kohti länttä. Jo hostellin pihassa tuulen voima yllätti meidät - eteenpäin käveleminen oli vaikeaa, ja tuuli uhkasi viedä mukanaan kaiken irtaimiston. Myös autossa tunsi tuulen voimakkuuden, mutta ajomatka ei silti ollut niin paha kuin odotimme. Taivas oli myös lähes kirkas, mikä aiheutti hämmästystä meissä kaikissa - kukaan ei oikein uskonut, että myrsky voisi tarkoittaa pelkkää tuulta. Ei kai sää voi olla kovin paha, jos aurinko paistaa..

Ajomatkan maisemat olivat aivan mielettömät. Tuuli puhalsi vettä ylös merestä ja joista, ja vuoret ja jäätikkö lähes loistivat auringonvalossa. Olimme suunnitelleet paluumatkalle lukuisia pidempia pysähdyksiä, mutta tuulen takia ne lyhenivät huomattavasti. Esimerkiksi vesiputoukset muuttuivat tuulessa veden tanssiksi putouksen sijaan - vettä lensi joka suuntaan melkoisella voimalla sen sijaan, että se olisi pudonnut alaspäin. Huikean näköistä, mutta ehdottomasti kivempaa katsottavaa autosta sisältäpäin kuin ulkoa ;) Söimme jälleen lounaan Víkissä, ja pysähdyimme eräällä sen kuuluisimmista rannoista ihastelemaan basalttikivimuodostelmia. Tuuli oli kuitenkin niin kova, että se sai hiekan lentämään vaakasuorassa kohti kasvoja - ja se muuten sattui! Siksi rannan ihastelu jäi lopulta aika lyhyeen.

Paluumatkamme pisin pysähdys olikin extempore-pysähdys Eijafjallajökullin katveessa. Kyseinen tulivuori on siis se, joka aiheutti lentoliikennekaaoksen Euroopassa vuonna 2010. Vuoren juurelle on pystytetty pieni museo, jossa kävimme katsomassa dokumentin vuoren rinteellä asuvan maatilan elämästä tulivuorenpurkauksen aikaan. Dokumentin oli kuvannut tilan isäntä, ja hän kertoi siinä vaikeuksista, joita purkaus aiheutti tilalle, sekä siitä, millaista ylipäätään on elää täysin luonnon armoilla. Onneksi - ja kiitos lukuisten vapaaehtoisten - tila selvisi purkauksesta ja karja säilyi hengissä, vaikka joutuikin pysymään sinetöidyssä navetassa 4 päivää tilan ollessa evakoituna. Dokumentti antoi uudenlaisen näkökulman purkaukseen ja oli karussa realismissaan varsin koskettava.

Vesi"putous" tuulessa

Atlantti

Víkin hiekkarantaa kallioineen

Koko paluumatka sujui siis odotettua nopeammin, ja olimme takaisin Reykjavikissa jo loppuiltapäivästä. Matka sisälsi aivan mielettömiä maisemia ja näinkin sen aikana kauneimpia paikkoja, joita olen koskaan päässyt ihastelemaan. Miten upea Islanti onkaan!

Uutiskuva lumimyrskystä

Viime päivien uutisten valossa matkamme on kuitenkin saanut hiukan uudenlaisen sävyn mielessäni. Tänään meille kävi nimittäin ilmi, että olemme hyvän onnen - ja kiitos aikaisen lähdön - ansiosta onnistuneet juuri ja juuri välttämään todella pahan myrskyn jopa Islannin asteikolla. Vain muutama tunti lähtömme jälkeen itä-Islannissa nimittäin puhkesi lumimyrsky, joka katkoi teitä, tappoi lampaita ja pakotti ihmiset olemaan päiviä sisätiloissa. Myrsky on hellittänyt vasta tänään, joten olisimme voinut jäädä koko alkuviikoksi loukkuun itään. Lisäksi etelään on iskenyt hyvin voimakas hiekkamyrsky vain hiukan hiekkarantavierailumme jälkeen. Hiekkamyrsky katkoi teitä, hajotti ikkunoita ja autojen peltejä, lennätti mukanaan isoja kiviä, ja aiheutti jopa jonkinlaisen hengenvaaran alueella liikkuneille.

Uutiskuvaa hiekkamyrskystä

Siis kyllähän me tajusimme että tuuli oli kova (näkemiemme mittareiden mukaan n. 33m/s, puuskittain kuulemma jopa 40m/s), mutta ei kukaan meistä tajunnut, miten pahaa jälkeä se voisi saada aikaan. Esimerkiksi Suomessa tuulessa kaatuvat puut ovat yleensä se suurin vaaran aihe, mutta ei täällä ole puita. Lisäksi taivas oli miltei koko ajan kirkas, joten emme tajunneet myrskyn kulkevan aivan kannoillamme. Onneksemme olemme kuitenkin ehtineet sen alta pois, ja pääsimme ehjinä ja onnellisina takaisin Reykjavikiin. Vasta nyt alan kuitenkin tajuta, millaisella voimalla sää täällä Islannissa voi iskeä, ja miksi se todellakin määrittää niin vahvasti kaikkea elämää täällä. 

Viime päivien uutiset ovat siis saaneet minut enemmän varuilleen sään suhteen, mutta silti viikonlopun matka oli aivan mieletön! Se sisälsi varmastikin kauneimpia maisemia mitä maa päällään kantaa: vuoria, vesiputouksia, merta, jäätikköä, jäävuoria, laavakenttiä ja kummallisia kivimuodostelmia. Ja mitään vahinkoa ei tuuli siis meille saanut aikaan, joten loppu hyvin, kaikki hyvin :)

Terkuin,
Elina

PS. Kerrottakoon vielä, että tänään Hesarissa kirjoitettiin Filippiinien taifuunista kertovassa jutussa näin Suomen myrskytuulista: "Korkein Suomessa mitattu tuuli on ollut 31 metriä sekunnissa. Hirmumyrskyn rajana pidetään meillä 33 metriä sekunnissa. Sellaista ei ole vielä tapahtunut." Eli ei ihme, että tuo meidän Islannissa kokema vähintään 33m/s tuntui kovalta...