Video: Insprired by Iceland

Tässä näin sunnuntain kunniaksi teille video Islannista:

(Jos video ei näy tässä, sen löytää mm. osoitteesta: 

http://vimeo.com/12236680)

Video on tehty pian pankkikriisin jälkeen, ja sen takana on Islannin matkailujärjestö. Videon tarkoituksena oli lisätä turistien kiinnostusta Islantia kohtaan, jotta maan talous saataisiin jälleen jaloilleen.

Minusta tämä video on hyvä esimerkki islantilaisten oudosta mielenlaadusta; se on tehty pieni pilke silmäkulmassa, käyttäen hyväksi stereotypioita ja mielikuvia, joita ihmisillä Islannista on. Videossa näkyy myös useita kuuluisia paikkoja ja maisemia, ja oli hauska huomata, että olen itse täällä ollessani käynyt lähes kaikissa niissä! Videon musiikkina on käytetty Emiliana Torrinin hittiä Jungle Drum. Emiliana on muuten taiteilijanimestään huolimatta islantilainen, ja hän on myös yksi minun lempiartisteistani.

Islantilaiset itse häpeävät videota, mutta ainakin minut se sai nauramaan :)

Terkuin,
Elina

Mietelmiä elämästä

Kuulin eilen surullisen asian – yksi täällä asuvista ystävistäni oli saanut todella ikäviä uutisia. Tämä valitettava tapahtuma sai minut tajuamaan muutaman asian, jotka aion nyt jakaa kanssanne.

Ystäväni kertoi asiasta minulle puhelimessa. Lohduttaessani häntä koin ensimmäistä kertaa todella suurta turhautumista englannin kieltä kohtaan. Miten sanoa ne oikeat sanat vieraalla kielellä, kun niiden löytäminen omalla äidinkielelläkin on vaikeaa? Mielessäni pyöri useita amerikkalaisista tv-sarjoista kuultuja kliseitä, mutta niiden voima ei tuntunut riittävän ilmaisemaan sitä, mitä oikeasti halusin sanoa. Miten oikeasti kertoa, kuinka pahoillaan toisen puolesta on?

Oman äidinkielen merkitys ei ole koskaan tuntunut minulle yhtä kouriintuntuvasti kuin eilen. Vaikka englanti (tai joku muu kieli) sujuisikin hyvin, jää vieraalla kiellelä kommunikointi pakostakin köyhemmäksi kuin mihin oma äidinkieli antaa mahdollisuuksia. Kaikkia niitä pieniä vivahteita, jotka tekevät kielestä rikasta, on lähes mahdoton hallita vieraassa kielessä. Vaikka omat ajatuksenikin ovat jo aikaa sitten alkaneet juosta päässäni englanniksi, on suomi silti äidinkieleni - kieli, jota en koskaan tahdo unohtaa. Äidinkieli muokkaa maailmaamme heti syntymästämme asti, se antaa meidän käyttöömme nimiä, käsitteitä, merkityksiä. 

Eilen riittämättömyyden tunnettani pahensi varmasti se, että puhelimessa on pakko kommunikoida äänellä, koska toinen ei voi lukea eleitäsi. En toki tiedä, olisinko löytänyt oikealta tuntuvia sanoja edes omalla äidinkielelläni, mutta juuri sillä hetkellä vihani suuntautui englantiin, tuohon maailmankieleen, joka ei antanut minulle mahdollisuutta pyyhkiä toisen kyyneleitä pois. Tänään kuin näin ystäväni, ymmärsin jälleen kuinka paljon helpompaa kasvokkain kommunikoiminen on. Ei lohduttamiseen välttämättä tarvita sanoja; ilmeet, eleet ja teot voivat kertoa niin paljon enemmän. Sanaton viestintä jatkaa siitä, mihin sanat loppuvat.

Eilinen ja tämä päivä saivat minut myös tajuamaan, että elämäni on todellakin nyt täällä, ainakin hetkellisesti. Minä en ole täällä vain vaihdossa, olen täällä elämässä ihan normaalia arkea – ei arkea sanan ikävässä, tylsässä muodossa, vaan arkea sen normaalia elämää kuvaavassa muodossa. Vaikka vierailijoiden kanssa on tullut kierrettyä nähtävyyksiä ja kauniita paikkoja, yleensä päiväni täyttyvät täällä samanlaisista asioista kuin Suomessakin. Toki arkeenkin on tullut lisämaustetta esimerkiksi tuosta vieraasta kielestä ja uusista paikoista, mutta se on silti arkea kaikkine iloine ja suruineen. Kuten blogin nimikin sen osuvasti kertoo – tämä on elämää mannerlaattojen välissä, ei pelkkä lomamatka vieraassa maassa. Tämä aika ei ole ollut minulle lomaa omasta elämästäni, vaan olen siirtänyt oman elämäni nyt tänne.

Kaiken tämän lisäksi nuo eilen kuulemani ikävät uutiset saivat minut myös ymmärtämään, kuinka tärkeitä ihmissuhteita olen jo luonut täällä. Tämän syksyn jälkeen minulla ei ehkä ole tuhatta uutta Facebook-kaveria tai satoja kivoja biletystuttuja ympäri Eurooppaa – kuten vaihdossa olleilla oletetaan usein olevan  –  mutta sen sijaan minulla on täällä muutama ihminen, joista on tullut minulle todella tärkeitä. Ihmisiä, joiden suru koskettaa minuakin. Ei ystävyyteen, kuten ei muihinkaan ihmissuhteisiin, tarvita vuosia, ei niiden syvyys ole kiinni ajasta. Joskus lyhytkin aika riittää siihen, että löydät elämääsi ihmisiä, joiden ymmärrät rikastuttavan sitä todella paljon.

Jos siis jotain hyvää täytyy ikävistä asioista löytää, voi useimmiten sanoa, että ne antavat uutta perspektiiviä elämään. Niin kävi tälläkin kertaa. Vaikka kyllä minä yhä olen sitä mieltä, että ikävät uutiset ovat todella syvältä.

Mietteliäin terveisin,

Elina

Lokakuu kuvina

Koska lokakuussa jäi postaukset tosiaan tekemättä, niin antaa nyt kuvien puhua puolestaan; tässä teille hiukan otoksia lyhyine selityksineen lokakuulta.

Golden Circle tuli tosiaan kierrettyä kolmesti kuukauden aikana... Mutta onneksi Geysiriin ei kyllästy koskaan! Tosin eihän se kuvissa näytä juuri miltään. Mutta tässä kuvat Golden Circlen päänähtävyyksistä:

Thingvellirin kansallispuisto

Geysir

Kuuma lätäkkö mineraaleineen

Gullfoss jäisenä

Muutamaan Golden Circle päivään tuli yhdistettyä myös vaellus Reykjadaluriin. Raykjadalur sijaitsee lähellä Hveragerdin kaupunkia, ja tarkoittaa sumujen laaksoa. Laaksossa virtaa kuuma joki, jonka lisäksi lämpöä vapautuu lukuisista lammikoista ja onkaloista. Reykjadaluriin on noin tunnin vaellus - menomatka on melkoista nousua yli vuorten, mutta tulomatka onkin sitten helpompi - joka tarjoaa kauniiden maisemien lisäksi palkinnon perillä: laaksossa on paikka, jossa kuuma ja kylmä joki yhtyvät, ja lämpötila on juuri sopiva uimiselle! Tai no, vedessä makaamiselle, sillä joki ei ole kovin syvä. Mutta kokemus on aivan mieletön - kylpeä kuumassa joessa kylmässä säässä, kauniissa laaksossa! Suosittelen. (Kylpemiskuvat jäivät muiden kameroihin, joten niitä ei valitettavasti ole tässä tarjota.)

Sumujen laakso

Almost there! Vierailijoita Reykjadalurissa

Eräiden vieraideni kanssa suuntasimme road tripille Snaefellsnessin niemimaan ympäri. Niemimaata kutsutaan pikku-Islanniksi, sillä sieltä löytyy vuoria, kalliomuodostelmia, vesiputouksia, merta ja jäätikkö. Reissupäivänämme meitä hellittiin ihanalla auringonpaisteella, joten luonto todellakin antoi parastaan.

Road trip

Luonnon värit

Musta kirkko Snaefellsnessissä

Musta hiekkaranta

Loppukuusta lähdin myös auto-/vaellusreissulle Thorsmörkiin. Kävimme ensin ihailemassa Eyjafallajökullia peittävää jäätikkö sen reunalta. Sen jälkeen suuntasimme Thorsmörkin laaksoon, jossa kävimme mielettömässä kanjonissa! Maasto oli aika vaikeakulkuista kivien ja laavamuodostelmien takia, ja jokien ylitystä vaikeutti kivien päälle jäätynyt jääkerros. Mutta paikka oli vaivan arvoinen - vuorten seinämien keskelle syntynyt kanjoni oli yllättävän suuri ja syvä, ja kätki sisäänsä mm. luolan, jonka sisällä virtasi vesiputous.

Lähikosketus Eyjafallajökullin jäätikköön! 

Vartiokoira työssään

Vaeltamassa Thorsmörkissä

Ei ehkä maailman helpoin vaellusmaasto

Kanjonin seinää

Valon leikki, kiven sija

Lokakuu oli siis varsin onnistunut kuukausi, vaikka vierailujen määrä pakottikin välillä paiskimaan koulutöitä lähes yötä päivää. Mutta sainoahan sitten pidetty myös lomaa, ja nähtyä Islantia oikein kunnolla! Tässä vielä muutama muu mukaan tarttunut otos:

Reykjavik

Hevoset - Islannin nähtävyys numero 1,
ainakin jos ystävältäni Lauralta kysytään :D

Lumihuippuiset vuoret

Kuvia lataillessa oli hassua huomata, että lähes kaikki kuvani ovat maisemakuvia. Mutta minkäs sille voi, että täällä on niin kaunista! Ihmisiä nyt on joka puolella, mutta näitä maisemia ei ;) Ja pieni vinkki muuten blogin kuvista: klikkaamalla kuvaa esiin tulee kuva-moodi, jossa voi selata kuvat isompina.

Terkuin,
Elina

PS. Suomessa riehuneen Eino-myrskyn alkupyörteet toivat Reykjavikiin jälleen lunta. Tällä kertaa sitä satoi sen verran, että se on pysynyt maassa jo useamman päivän. Piristää muuten kummasti marraskuista pimeyttä!

Kuulumisia pitkästä aikaa

Huh, yli kuukausi bloggaamatta! Anteeksi siitä. Syy on yksinkertainen: kiire. Minulla on viimeisen kuukauden aikana käynyt 3 otteeseen vieraita, joten olen toiminut lähes täysipäiväisenä turistioppaana. Loppuaika onkin sitten mennyt lähinnä koulutöitä tehdessä. Koko lokakuun blogin kirjoittaminen roikkui to do –listallani, mutta koska aloin stressata siitä, lopulta päätin että kirjoitan seuraavan kerran vasta, kun se tuntuu mukavalta eikä aiheuta stressiä. Täysin itsekäs päätös siis :D Lisäksi viime aikoina on tullut pidettyä niin tiiviisti yhteyttä Suomeen, että tuntuu että olen jo kertonut kaikki tärkeimmät kuulumiset moneen kertaan.

Viime ajat ovat siis olleet täynnä toimintaa, kiitos kaikkien vieraiden! Olen käynyt useita kertoja ratsastamassa, kiertänyt Golden Circlen kolmesti (onneksi Geysir jaksaa innostaa vieläkin!), käynyt Reykjavikin kaikissa turistikohteissa ja –kaupoissa, ihaillut miasemia yhä uudelleen ja uudelleen, yms. Lisäksi pääsin eräiden vieraideni kanssa kiertämään Snaefellnesin niemimaan, ja muutamien kanssa vaelsimme Reykjadalurin laaksoon uimaan kuumaan jokeen.

Vieraiden lisäksi Reykjavikissa on viime aikoina riittänyt tapahtumia. Ensin oli kansainväliset filmifestarit, ja miltei heti perään musiikkifestari Airwaves, joka keräsi vierailijoita ympäri maailmaa. Varsinkin Airvawes muutti kaupunkikuvaa melkoisesti, sillä bändejä esiintyi ihan joka puoelella – jopa kauppojen näyteikkunoissa. Vielä ei Reykjavikin katukuvaan ole ilemstynyt jouluvaloja, mutta joulu taitaa olla se seuraava ajanjakso, joka saa kaupungin jälleen syttymään eloon.

Lokakuun alussa kaupunki sai muuten ensilumensa! Valitettavasti se kuitenkin suli muutaman päivän kuluessa. Sen jälkeen täällä on tullut muutaman kerran räntää, mutta muuten Islannissa on itseasiassa ollut paras syksy aikoihin – aurinkoisia, kirkkaita päiviä on riittänyt paljon. Nyt marraskuun puolella päivien lyhenemisen huomaa tosin selkeästi, mutta siihen olen onneksi tottunut Suomessakin. Tosin tutkimusten mukaan Islannissa ei kärsitä yhtä paljon kaamosmasennuksesta kuin muissa Pohjoismaissa; tällä arvellaan olevan jotain tekemistä kala-painotteisen ruokavalion kanssa.

Kerroinkin jo, että vieraiden väliset ajanjaksot kuluivat kiinteästi koulutöitä tehden – pidin ”lomaa” aina kun minulla oli vierailijoita, joten ennen heitä ja heidän jälkeen oli pakko tehdä töitä oikein urakalla. En esimerkiksi muista että olisin koskaan kirjoittanut yhtä monta esseetä yhtä lyhyessä ajassa :D Nyt koulu alkaa täällä kääntyä loppusuoralle, marraskuussa on kaikkien kurssien lopputöiden deadlinet. Lisäksi aion viettää ensi viikonlopunkin koulunpenkillä, koska osallistun viikonlopun kestävään intensiivikurssiin. Onneksi yhä edelleen aiheet kiinnostavat, ja tuntuu että olen oppinut valtavasti! Kannatti siis valita kurssit itselle vieraalta alalta (= ympäristötieteet), sillä oppimiskäyrä on ollut huima.

Tässä nyt pikaisesti muutamia kuulumisia. Hengissä siis ollaan, ja Islanti on yhä ihana paikka olla ja elää! Lisäksi kiitos vielä kaikille vierailijoilleni, jotka ovat tuoneet tuulahduksen Suomea tänne Atlantin keskelle.

Terkuin,

Elina